Islanninhevostalli Forsnäs kasvattaa sekä islanninhevosia että shetlanninponeja harraste- ja kisapolleiksi eli harjoitamme siitostoimintaa. Pyrkimyksemme on kasvattaa kauniita, terveitä ja täysijärkisiä hevosia ja poneja ihmisille, jotka tykkäävät touhuta heppojen kanssa. Osa eläimistä myydään varsoina ja osa koulutettuna ratsuiksi, kärryn eteen tai raviponeiksi.

Kasvatus tapahtuu pihatossa ja meillä on ihanteelliset olosuhteet pienessä laumassa, jossa riittää jokaiselle hepalle tekemistä ja kavereita. Hevoset ovat onnellisia ja tykkäävät ihmisistä mutta myös kunnioittavat ihmistä antamalla tilaa eli eivät tunge "syliin asti".

Onneksemme olemme välttyneet kesäihottumalta käyttämällä siitoshevosia, joilla ei ole sitä. Shetlanninponilinjamme on peräisin ensimmäisestä ponistani nimeltä Linda, jonka sain nelivuotiaana. Linda oli hyvä opettaja minulle ja hyvä siitostamma, joka on periyttänyt kauniita varsoja. Islanninhevoslinjamme periytyy syntymäkotiini (Kainaston Ponitallille) Suomesta ostetuista hepoista Gunhildur ja Neira, jotka ovat olleet hyviä siitostammoja meidän "suomalaiseen islanninhevosjalostukseemme" . Tulosta on alkanut näkyä mm. näyttelyissä. Olemme saavuttaneet kolmena peräkkäisenä vuotena ensimmäisen palkinnon varsoillamme kansainvälisissä islannihevosnäyttelyissä: Sandi fra Fornäs 2008, Avaldi fra Forsnäs 2009 ja Tyr fra Forsnäs 2010.

Yhteystiedot::
Katariina Koskiniemi
Isonkyläntie 8
66450 Jakkula (Laihia)
Puh: 040 5544 578
Email: Roskapostin vuoksi osoite on tässä kuvana, ja joudut valitettavasti kirjoittamaan sen sähköpostiohjelmaasi